Góðan daginn!
Heräsin tiistaina sateen ropistessa hostellin ikkunaan Reykjavíkissa. Damn, koska olin ajatellut käveleväni bussiasemalle. Hostellin receptionin tilattua minulle taksin sade sopivasti loppuikin, joten kävelykään ei ollut enää vaihtoehto. Oh well. Islantilainen sää on kuulemma juuri tätä, vaihtuu hetkessä raekuurosta auringonpaisteeseen sateeseen lumeen ja takaisin raekuuroon.
Minibussin kaartaessa tietä jonka vasemmalla puolella on merta ja oikealla vuoristoa en voinut kuin tyhmänä räpsiä (huonoja) kuvia kanssamatkustajia todennäköisesti ärsyttäen. Välipysäkki tuulisessa Borgarnesissa tyhjensi pirssiä entisestään. Olin tietenkin ainut Bifröstiin menijä. Noin tunnin ja 40 minuutin jälkeen auto kaarsi karun maiseman keskellä jäpöttävien rakennusten edustalle. Velkominn i Bifröst.
Yliopistolle saavuttuani jouduin tyytymään spektaakkelimaisen vastaanottoseremonian sijaan muutamaan kädenpuristukseen asuntolasta vastaavan naisen ja jonkunsortin yleispätevän henkilön kanssa. Minut opastettiin pitemmittä puheitta huoneeseeni kuuden hengen kämppään. Asuintovereina toimivat yläkerrassa kaksi saksalaista, unkarilainen ja puolalainen sekä alakerrassa epäsosiaalinen islantilainen. Huone lienee kokoluokkaa 12 neliötä + oma pesutila. Sangen mainiota.
Iltapäivä meni rattoisasti odotellessa tunnuksia yliopiston verkkoon ja sähköpostiin. Toimiston sihteeri ylisuuren pöydän ääressä pyöritteli silmiään sympatisoiden venailuani. Joku random opettaja sääli minua jopa niin paljon että haki ystävällisesti kupin kahvia. Maidolla.
Säädön ja ihmettelyn jälkeen palasin kämpille, jossa unkarilainen tyttö oli ilmeisesti sitä mieltä ettei hippi ole saanut syödäkseen. Lohta valkosipulinkynsillä ja keittovihanneksia ilmestyi eteeni tuttavallisen jutustelun lomassa. Illan ohjelmakin alkoi hahmottua. Paikallisessa kaffihúsissa olisi illalla pubivisa. Ilmoitin kohteliaasti voittavani sen.
Alkuillan päikkäreiden jälkeen olikin aika valmistautua pätemään. Kämppikseni edesauttoivat aikeitani ystävällisesti tarjoamalla vodkaa limulla. Tosin ensireaktioni oli kysyä että saisinko myös sitä limonadia vodkaani. Pidin kuitenkin kohteliaasti suuni kiinni.
Pub quiz koostui 30 kysymyksestä ja jäätyäni ilman vastauspaperia autoin kahta vaihtarijengiä huutelemalla vastauksia molempiin suuntiin. Tietouteni vuonna 2003 kuolleesta diktaattorista, Jim Morrisonia esittäneestä näyttelijästä sekä The Good, The Bad and the Bubbly -elämäkerran kohteesta herätti hämmästynyttä kunnioitusta. Idi Amin, Val Kilmer & George Best. Kiitos, ei tarvitse taputtaa!
Toinen auttamistani joukkueista (se, jonka saksalaistyttö naputteli osan kysymyksistä iPhonellaan Googleen) voittikin lopulta koko homman. Palkinnoksi saimme pari pulloa viiniä sekä kaksi olutta. Not bad.
Naapuriasunnon saksalaistytöt päättivät että jatkot pidetään heillä. Kahden kämpällä napottaneen ranskalaispojan riesaksi paikalle pamahtikin noin 15-20 ihmistä. Nopeasti esille vedettiinkin akustinen kitara ja yhteislaulu raikasi. Jaksoin hetken katsella hommaa hieman sivusta, mutta totesin rauhallisemman meiningin olevan houkuttelevampaa. Joten ei kuin omaan residenssiin. Keittiönpöydän ääressä jutustelleet unkarilainen ja puolalainen tarjosivat kohteliaasti jälleen vodkaa limulla, joten parin tunnin keskustelu musiikista ja ihmisistä sujuikin rattoisasti. Noin viiden jälkeen kääriydyin lopulta makuupussiin, koska petivaatteita en ollut edellisen päivän aikana saanut.
Mutta ei hätää! Petivaatteet toimitettiin minulle kohtuulliseen aikaan heti yhdeksältä aamulla. Koputukseen herättyäni tallustin huoneeni ovelle puolialasti makuupussia sylissä pidellen. Minulle ojennettuun nyyttiin vastasin kohteliaasti kysymällä mikä vuosi on meneillään. Lähetti poistui paikalta rivakasti, ilmeisesti atleettisen vartaloni komeudesta häkeltyneenä.
Siinäpä tärkeimmät. Kuvia tulee jahka jaksan lähteä kameran kera kiertämään kampusta.
Sjaumst.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti