11

Yksitoista.

Yksitoista päivää. Hieman pyöristettynä.

Kysymyksiä joita olen pohtinut, joita olen kysynyt muilta. Olenko muuttunut? Olenko kokenut henkistä kasvua? Olenko löytänyt uusia puolia itsestäni? Olenko oppinut hyväksymään joitain asioita? Olenko oppinut kieltämään joitain asioita? Kysynkö asioita "ääneen", jotta joku muu vastaisi minulle puolestani? Muuttaisivatko muiden vastaukset omia mielipiteitäni, käsityksiäni?

Varmasti Islanti on opettanut ja opettaa minulle täältä poistumisen jälkeenkin jotain. Ja nimenomaan jotain mitä en olisi oppinut ehkä Suomessa. Tai ehkä minulla on ja tulee olemaan eri näkökulmia joihinkin asioihin. Näkökulmia, joita ei olisi ilman Islantia.

Ihminen oppii asioita itsestään, muista, konkreettisista asioista, abstrakteista käsitteistä, maailmasta ja elämästä. Ihan koko ajan. Riippumatta siitä missä on, mitä tekee, miten aiheita käsittelee. Ympäristöllä ja muilla ihmisillä on suuri merkitys. Jotkut oppivat vähemmän, jotkut enemmän. Joissain se näkyy selkeästi, joissain ei. Prosessi on kuitenkin jatkuvasti käynnissä. Peilaaminen on hieno ja tärkeä sana tässä yhteydessä.

Suosittelen lämpimästi ihan kaikille matkailua/ulkomailla asumista ja uusiin kansallisuuksiin tutustumista. Uskon sangen vahvasti että toisiin kulttuureihin tutustuminen rikastuttaa ajattelua. Se laajentaa sitä putkea mikä mieleen helposti muodostuu kun päivästä toiseen kuluttaa samaa polkua kodin välittömässä läheisyydessä. Vielä parempi jos uskaltautuu reppumatkailemaan eikä astu turistibussiin. Määränpään löytäminen itse on huomattavasti mielenkiintoisempaa kuin se, että joku vie sinut sinne.

Älä tyydy siihen minkä jo tunnet ja mikä on helpointa.

Mikäli kuitenkin olo tuntuu turvallisemmalta oman postinumeron alueella, niin kaikin mokomin. Saa sohvallekin jäädä makaamaan. Itsekin kovin tykkään mukavuusalueestani ja sen ulkopuolelle poistuminen on aina oma taistelunsa. Olisin varmasti oppinut asioita myös jäämällä kotipaikkakunnalleni. Olisin tuskaillut opintojeni kanssa, kohdannut uusia haasteita, kenties uusia ihmisiäkin. Ei Suomeen jääminen olisi prosessia lopettanut. Se olisi tehnyt siitä erilaisen tai vaihtoehtoisesti siirtänyt tiettyjä ajatuskulkuja vain tuonnemaksi.

Mitä vastaan tekstin alussa esittämiini kysymyksiin? Onko sillä oikeastaan väliä? Missä vaiheessa vastaukset muuttuvat kysymyksiä tärkeämmiksi? Onko tyytyväisyys saavutettu kun lopetetaan kysyminen? Jos kaikki kysymykset on esitetty ja vastaukset niihin annettu, mikä on enää mielenkiintoista?

Minulle tärkeää on se, että olen oppinut edes jotain. Ja olen aika lailla varma että olen. Se ei kuitenkaan tarkoita että lopettaisin kysymisen. En väheksy kokemuksiani Islannissa yhtään, mutta en olettanut missään vaiheessa että aikani täällä antaa vastauksia mihinkään. Jos antoi, se tuskin on paha asia. Jos ei, jatkan kysymistä.

Tämän pseudofilosofisen pohdinnan loppuun muutamia kuvia. Kirjaan ylös myös varmuuden vuoksi asioita kuten laama, tissit, peruna, Jyrki Katainen, kisko, vanupuikko ja ripuli. Ihan vain siksi, ettei kukaan luule että tämä olisi jotenkin vakavamielistä. Innokkaimmat voivat etsiä mainittujen asioiden väleiltä yhdistäviä tekijöitä. Alitajunnasta nekin kuitenkin kumpusivat, joten eiköhän siellä jotain ole.

Itsensä hauskuutusta

Kävin olemassa Reykjavíkissa jälleen yhden viikonlopun. Kalliiksi tulee moinen toiminta, eikä henkinen tasapainokaan ole hetkeen entisensä ison kirkon jäljiltä. Geneerinen islantilaisvillapaita tarttui kalamarketista mukaan muikkusuolaisella 16900 ISK:n hinnalla. Se tekee euroissa jotakuinkin satasen verran.

Reykjavík Music Mess tarjosi perjantaina lupaavia settejä ilman lunastuksia ja lauantaina täydellisyyttä. My Bubba & Mi sekä Snorri Helgason osoittautuivat täydellisyyttä hipoviksi akteiksi. Edellisten kanssa päädyin myös keskustelemaan mahdollisuudesta tuoda heidät Suomeen keikalle. Ihan oikeasti. Toivottavasti onnistun kunnianhimoisessa tavoitteessani. Almost Icelandic Club voisi pitää sisällä kolme esiintyjää. Kaksi edellä mainittua sekä aiemmassa postauksessa linkitetyn Gudrid Hansdottirin. Rentoa lauleskelua kerrakseen. Suosittelen kaikkia kuunneltavaksi oma-aloitteisesti.

Islantilainen ystäväni kertoi minulle hyvän tavan pestä vessanpönttö. Se vaatii vain hieman pesunestettä, kuten tapana on, sekä yhden kissan. Homman nimi on laittaa pesunestettä pönttöön, sen jälkeen kissa, kansi kiinni ja vetää vessa. Pönttö on puhdas jarrujäljistä ja muusta autoliikenteen merkeistä. Kissaakaan ei tarvitse pestä erikseen, joskin se saattaa suhtautua koko asiaan ristiriitaisin tuntein. Mikäli ei omista kissaa voinee sellaista lainata naapurilta tai eläinsuojasta. Tai käyttää avopuolison karvatohveleita. Kannattaa kuitenkin varmistaa, ettei siinä tapauksessa avaa pöntönkantta ennen kuin ne ovat kuolleet. Ovat äkäisiä paskiaisia.

Kautta historian on raportoitu ihmisteen spontaanista kombustiosta, eli itsestäänsyttymisestä. Tätä tapahtuu vain ja ainoastaan silloin, kun näkymättömät tyypit haluavat välittää viestin pensaille että niiden täytyy kerätä kansansa ja poistua Egyptistä. Palavan ihmisen on tosin jälkeenpäin syytä hakeutua lääkärin vastaanotolle ja käydä läpi syitä miksi kehoittaa pensaita pakenemaan maasta. Lääkäri kirjoittaa yleensä reseptin kansankiihottamisen ehkäisemiseksi ja antaa salvaa palovammoille.

En muista olenko kertonut, että kampukselle saapui lisää saksalaisia juuri kun edellisten lähdöstä oli toipunut. Olo on kuin ranskalaisilla vuonna 1939. Ajattelin esitellä heidät tälle yhteisölle jossain illanvietossa, monet kun eivät ole tietoisia siitä että joukossamme on jälleen teutooneja. Niillä lienee tapana saapua uuteen maahan kenenkään huomaamatta. Samoilla fiiliksillä sitä käsittääkseni tanskalaiset ovat kertaalleen heränneet uuteen aamuun. Mistä tulikin mieleeni, että edellä mainittu islantilainen ystäväni ehdotti maansa nimeksi F.C.O.D. Iceland, Makedonian virallisen nimen tapaan. Lyhenne tulisi sanoista Former Colony of Denmark, niille jotka eivät tajunneet. Makedoniahan on F.Y.R., former Yugoslavian Republic. Suomi voisi olla vaikka Former Bitch In The Kitchen of Swedish and Russian Empires.

Sellaista tällä kertaa.

Islanti. Islanti Islanti. Islanti Islanti, Islanti Islanti Islanti Islanti. Islanti.

Yötön yö saapuu täällä hieman omaa kotipaikkakuntaani aiemmin. Ei haittaa, mutta muut kansallisuudet minut ja paikalliset poislukien ovat ihmeissään. Ainoastaan takatalvi rassaa itseä, koska olen kuitenkin ISÄM_MAAN PUOLLUSTAJANA tottunut siihen ettei toukokuussa enää tarvitse miettiä talvirenkaita. Kuitenkin 13.-15. oli suht aggressiivinen lumimyräkkä. Onneksi maa on koko ajan sen verran lämmin, ettei lumi jäänyt kuin joillekin vuorenhuipuille. Seuraavat kaksi viikkoa luvassa onkin aurinkoa. Kiitos, hyväksyn tämän.

Nyt kun säästä on puhuttu ja jää murrettu ilman housujen laskemista nilkkoihin voidaan siirtyä oikeisiin asioihin. Päivän kohu-uutinen johon sain varmistuksen Twitterin(!) kautta oli lentokoneen hätälasku Keflavíkiin. Ilmeisesti nousun jälkeen yksi pyöristä lähti omille vapaille ja muutaman kierroksen jälkeen alumiiniputkilo teki hätälaskun koko kansakunnan seuratessa tilannetta varpaillaan. Itse nukuin ohi kaikesta, vähien yöunien ja tentin väsyttämänä.

Niin, oli muuten eka tentti. Ja olen ollut myös luennoilla, ettäs tiedätte. Keep calm and carry on, sillä ei mitään vaikeutta suorittamisen kanssa. Tenttiä edeltävistä tehtävistä olin saanut tasaista suoraa arvosanalla 9, asteikko taitaa olla 0-10, joskin 2, 3 ja 4 eivät varsinaisesti ole käytössä. Kampesin tasaisen tappavasti ylös aina 8.27 ja istuin luentosalissa 8.45. Development economics on kurssin nimi. Ihan semi-mielenkiintoinen, mutta ei varsinaisesti kuulu omaan tutkintooni mitenkään. Itsehän operoin mikrotasolla kurssin painottuessa kehitysvaltioiden talousongelmiin yms. yms., nom nom.

Kuukausi ja puolikas on jäljellä. Paluulento on ostettu ja loppuaika lienee enää vain ihmettelyä, osallistumista erinäisiin häppeningeihin ja itsensä kehittämistä. Edellämainitun lauseen voi lukea myös muodossa: katselen tv-sarjoja koneelta, käyn luennoilla & juoksemassa & futaamassa, välillä juon oluen ja ehkä piipahdan Reykjavíkissa.

Saksalainen kämppikseni kysyi olenko tylsistynyt. Vastasin hälle että en. Ehkä olen hiljalleen.

Heinäkuussa on hyvä palata kotiin.

Tekstiä sunnuntaiksi, se on kieli.

Tuli ihan pari asiaa mieleen. Noin niinku ihmettelyn merkeissä. Aattelin kirjata ne ylös. Muuten vain, ei mitään isompaa syytä. Pientä tylsistymistä ehkä havaittavissa.

I) Juustohöylä. Keittiön laatikostosta sellainen löytyi, mutta monesti olen ulkomailla pohtinut miten ilman sitä tulee toimeen. Siipaloidaanko juustoa veitsellä tai valosapelilla leivän päälle? Suomen (ja Islannin) kilohinnoilla moinen tulee äärimmäisen kalliiksi kun köntti katoaa olemattomiin parissa päivässä. Tämä itemi olisi hankintalistalla ykkösenä mikäli muuttaisin ulukomaille.

II) Kuivauskaappi useammalla tasolla. Oliko se nyt suomalainen keksintö vai miten se meni? Joka tapauksessa HELEVETIN NEROKAS kapistus. Täällä on joku muovilaari johon taitavimmat voivat asetella haarukan, veitsen ja yhden ruokalautasen, sen jälkeen loppuu tila kesken. No, ehkä kahvikuppi pysyy jotenkin siinä niiden tukemana. Sekin vie keittiötasolta huomattavan paljon tilaa, aivan turhaan. Kaiken lisäksi kuivuneita astioita joutuu vielä nostelemaan kaappiin kun uutta tiskiä jynssäilee puhtaaksi. Kuivauskaapissa ne ois jo valamiiksi. Fuck logic. Ihan yhtä turhaa kuin lakanoiden vetäminen tai sängyn petaaminen.

III) Tiskiharja. Tuntuu olevan yleiseurooppalainen tapa käyttää tuota helevetin sientä. En suostu. Tiskiharjakin löytyi kaapista pölyttymästä ja ilmeisesti ens alkuun saksalaiset tunkivat sen sinne aina takaisin kun olin sitä käyttänyt. Omituisia ihmisiä. Tiskiharja kestää ikuisuuden, pesusieni ehkä kolme pesukertaa. Sen jälkeen se karhea puoli onkin jo repaleinen ja jatkuva maksapasteijan tuoksu nenäluolastossa.

IV) (Pussi)lakanat. En jaksa.

En muista olenko asiasta jo maininnut mutta tästä maasta puuttuu täysin jätteiden lajittelu. Vain alumiinitölkit ja lasi-/muovipullot voi ottaa erikseen. Eikä muoviputeleitakaan aina. Käsittämätöntä porukkaa. Uskomaton luonto ja kaikkee eivätkä yhet ossaa ees paperia kierrättää. Liekö dumppaavat kaiken tulivuoreen? Toivottavasti.

Lisäksi olen kohtuullisen varma että Vatnajökulliin [vatnajökutl] on syväjäädytetty louhikärmes. Postauksen loppuun lisempee kuvia satunnaisessa järjestyksessä, vassokuu.

P.S. Kuvia katsellessa voi kuunnella vaikka biisiä Hjaltalín - Suitcase Man.

Joskus tuulee 

Luolamies ei kerro.

Suomalainen ulukomailla

Roadtrippailua satunnaisina kuvina

Kun nyt kuvien kanssa pääsin viimein vauhtiin niin tässä road tripiltä joitain otoksia.

Hvítserkurin läheisyydestä löytyy hylkeitä

Joku oli kairannut kiveen reiän

Kaverilla lienee ollut kylymä rantakivikossa

Words fail me here

Tuo kivien kuusikulmainen lohkeaminen pitkulaisina johtuu molekyylirakenteesta. Tai jotain.

Joskus itsekin ehtii tulla kuvatuksi

State of the arki

Paluuta ns. arkeen. Roadtripin, festivaalin ja Glymurin jälkeen kävimme vielä viime perjantaina Reykjavíkissa tutustumassa Yhdysvaltojen suurlähetystöön. Sympaattisen oloinen foreign secretary officer (tai jotain) osoittautui loppua kohden ehkä juuri hieman niin sniikiksi amerikkalaiseksi kuin mitä kuvitteli. Sumutusta tapahtui alkuun varsin mainiosti, mutta kun opiskelijaporukka pääsi kyselemään asioista niin kyseinen henkilö selkeästi vaivaantui. Lopulta vierailusta jäi päähän vain kolme lasia viiniä ja pari olutta. Mikä olikin koko reissun pointti.

Tämän jälkeen siirryimme varsin mainioon meksikolaisravintolaan illalliselle ja siitä English Pubiin kokeilemaan onneamme ON-NEN-PYÖ-RÄ...ssä. Ranskalaisedustuksemme yritti kolmeen kertaan (= 3 x 1500 ISK = 4500 ISK ≈ 28€) saada pääpalkintoja, eli joko 8 isoa olutta tai 10 pientä. Tuloksena yksi iso olut. Itse pyöräytin kerran ja sain kaksi ööliä. Säästin sillä 100 ISK ≈ 0,6€. Jee.

Arvuuteltuamme aikamme soittaisiko English Pubissa esiintynyt mies ja kitara Oasiksen Wonderwallia päätimme siirtyä paikkaan nimeltä Bar 11. Siellä esiintyi minulle entuudestaan tuntematon nelikko Singapore Sling, joiden äänekäs ja säröinen shoegazing sattui korviin vielä sunnuntainakin. Hyvää meininkiä, mutta enemmän olisin nauttinut tulpat korvissa. Pienessä tilassa volyymi oli aivan liian kova, vaikka moisten bändien kohdalla kuuluukin asiaan.

Bar 11 vaikutti osittain Reykjavíkin vastineelta omalle kanta- ja työpaikalleni. DJ soitti tämän hetken rokkihittejä (ainakin The Black Keysin Lonely Boy) sekä legendaarisempaa settiä (Pixies). Tiskin takana työskennellyt henkilökunta ei kummallakaan kerralla vastannut myöntävästi kysymykseeni onko tänä iltana alennuksia suomalaisille. Kummaa porukkaa.

Lauantai meni aika lailla täydellisesti ohi johtuen edellisillan nesteytyksestä, vaikka aamun reissu paikalliseen outlet-keskittymään olikin suht hauska. Lähinnä tietenkin siksi, että piruilu ranskalaisedustajallemme olia parasta mahdollista krapulahuumoria. Tätä seurasi pitkä ja sangen epämukava laskeutuminen normaaliin olotilaan paluumatkan aikana.

Kuluva viikko on alkanut melko tehokkaasti. Festivaalihaastattelu on nyt litteroitu, projektiraportti saatu hiljalleen aluilleen ja muita käytännönasioitu hoidettu. Lisäksi futiskausi avautui osaltani eilen kun kävin tsekkaamassa paikallisten kyvyt läheisellä kentällä. Päteviä höntsääjiä.

Loppuun kuvia (Isafjörðurin majapaikka, Grábrokk x 2 sekä Glymuria) sekä linkki reissun ensimmäiseen cd-ostokseen olkaat hyvät: Guðrið Hansdóttir

Sympaattinen crack-luola

Kampus: Bifröst. Sijainti: keskellä ei mittään.

Kraaterien välissä

Tästä yli?

Muistakaa mihin pysäköitiin

Safety first, kids! (oltiin kaikki kolme tuolla kielekkeellä, eikä tiedetty että se olikin noin ohut...)

Glymurin yläosa + da rainbow

Parin viikon tarina

Nyt tiedän mistä tässä saaressa on kysymys.

Kaikkea on nähty. Kaikkialla ollaan oltu. Käsittämättömiä maisemia. Käsittämättömiä ihmisiä. No ei ehkä ihan kaikkea, kaikkialla ja asiat ovat kyllä käsityskyvyn rajoissa. Mutta silti niin hienoa, ettei välillä voi kuin tapittaa typeränä ja monttu auki.

Koetan kertoa lyhyesti. Bifröstissä ei kummempia ole tapahtunut. Järjestimme toisen vaihtari-illallisen ja tällä kertaa siihen saivat osallistua kaikki Kaffihúsiin eksyneet. Lisäksi muutamille valituille tarjoilimme pizzaa torstaina 29.3. Tämä siksi, että saksalaiset vaihtarimme palasivat kotimaahansa. Ja tästä syystä lähdimme myös road tripille saaren ympäri perjantaina 30.3.

Jo lähtiessämme aamulla totesin etten ole nähnyt vielä mitään. Ajoreittimme kohti pohjoista paljasti uudenlaisia maisemia ja ensimmäinen ajatus oli "Tätä maata voi yrittää kuvailla ja tallentaa kameralla, mutta siten ei päästä lähellekään sitä mitä se on." Tämäkin blogi kirjaa vain jonkinlaisen häivähdyksen totuudesta.

Ensimmäinen kylmiä väreitä aiheuttanut tapahtuma koettiin Hvítserkurin monoliittimäisesti merestä nousevan kiven lähettyvillä. Luodolla loikoilleet hylkeet tulivat ihmettelemään joukolla rannalle töllistelemään tullutta suomalaista. Valehtelematta noin 15-20 merinisäkästä pulahti veteen ja saapui lähemmäksi. Oli spesiaali fiilis. "Ne tykkää musta!" Yhyy, ja silleen. Nuijalla henki pois, pannulle ja mausteita päälle!

(Joo joo. Sympaattisia otuksia kaikin puolin. Ja olen enenevissä määrin kasvissyöjä.)

Ajelu jatkui kohti Myvatnia, suht isoa järveä, joka sijaitsee saaren pohjoisosassa Reykjahliðin kylän seurana. Matkalla pysähdyimme muun muassa Jumalten vesiputouksilla Godafossissa, näimme ruohokattoisen kirkon ja pari kylää sekä Islannin toiseksi suurimman kaupungin Akureyrin. Wowzers? Wowzers.

Myvatn ei vaikuttanut vielä saapumisen aikoihin kummoiselta. Totuus oli toisenlainen kun parin seuraavan päivän aikana yritimme nähdä kaiken mitä siellä on. Tuliperäinen maasto on pukannut niin paljon ihmeellisyyksiä että kolme päivää oli juuri ja juuri tarpeeksi. Ainut takapakki oli vierailu Húsavíkin kaupunkiin. Tarkoitus oli päästä whale watchingia harrastamaan, mutta sää oli esteenä. Ja ensimmäisen maailman ihmisille törkeän hidas netti / ajoittainen netittömyys oli suuri ongelma. Hankala ja vaikea elämä.

Mutta suhnureiät (jep), sammuneet tulivuoret, pseudokraaterit, luolat kuumine virtoineen, luonnonuimalat...ei voi valittaa.

Myvatnista köröttelimme maanantaina 2.4. Dettifossin (vesiputous josta kulkee eniten vettä tällä saarella) kautta kaakkoisosan kyläseen nimeltä Höfn. Ajelu läpi vuorien oli sanalla sanoen jännittävää, sillä vuokra-automme renkaat keräsivät mukavan määrän lunta, jäätä ja mitä lie. Kakka ei tullut housuun, mutta täytyy myöntää että olin äärimmäisen tyytyväinen siitä että olin kuskina. Ihan vain siksi että keskieurooppalaisten vaihtareiden kokemus lumessa ajamisesta on huomattavasti vähäisempi.

Tykkäsin kaakkoisosasta jostain syystä älyttömän paljon. Ehkä auringonpaiste, vuonot ja komeat vuoret vaikuttivat asiaan. Lisäksi seuraava siirtymämme Víkiin sisälsi Atlantin aaltoja, yhden hylkeen, jäälohkareita meressä ja rannalla sekä jääpaloina drinkissä tietenkin Vatnajökull [vatnajö:kutl]. See what I did there?

Víkissä etsimme väsyneinä hostellia joten päätimme pysäyttää ensimmäisen vastaantulijan. Ei-niin-ennalta-arvattavasti kyseinen henkilö oli hostellin ainut työntekijä ja antoi meille ajo-ohjeet. Lisäksi hän sanoi käyvänsä itse illallisella ja saapuvansa rahastamaan meitä hieman myöhemmin. Emme olleet kuitenkaan kovin hyviä kuuntelijoita, joten jouduimme koputtamaan erään talon ovelle pienen kiertelyn jälkeen. Jälleen ei-niin-ennalta-arvattavasti oven avasi samainen henkilö. Sangen hupaisaa. Annoimme vielä itsestämme hyvän kuvan lukitsemalla huoneemme oven avainten jäädessä sisäpuolelle. Onneksi paikalliset ovat porukkaa joka ei paljoa stressaile pienistä. Kiitokseksi kirjoitin hostellin aulaan vieraspuhelimen käyttöohjeet suomeksi. Lappunen päätyi jonnekin saksan ja italian väliin muistaakseni.

Tyrmistyttävän kova tuuli saatteli meidät road trippimme viimeisenä päivänä 4.4. uskomattomien rantakallioiden, vesiputousten ja niissä kastumisen ohessa Reykjavíkiin. Tapasimme suomalaiset ystäväni, söimme hätäiset pizzat sangen idyllisessä italialaisravintolassa ja riensimme hostelliin juomaan Jal...viemään tavarat. Viimeinen ilta saksalaisten kanssa vietettiin downtown Reykjavíkissä parissa eri menomestassa. Halausten, muutamien kyynelten ja (itsellä ainakin) hämärien muistikuvien täyteiset hyväiset vietettiin parkkipaikalla. Islantilaiset ovat kummaa porukkaa, totesin itselleni ennen kuin revin sormin juustoa kimpaleesta leivän päälle hostellihuoneessa ennen sammumista.

(Capital Inn on muuten törkeän halpa ja hyvätasoinen guesthouse/hostelli. Maksoimme kolmen hengen siististä huoneesta 47€ eli reilu 15€/hlö. Tähän hintaan sisältyivät muuten varsin monipuolinen aamiainen sekä vuodevaatteet. Kellarikerroksesta löytyi keittiö, ruokailutila ja iso kylmähuone. Meidän vastuullemme jäi avaimen palautus aamulla maksun lisäksi, EI MUUTA. Ainut miinus on sijainti keskustan ulkopuolella. Kävellen sieltä vierähtänee n. 45 minuuttia käsittääkseni)

Torstaina 5.4. tapahtui paluu Bifröstiin, mutta edellisillan jäljiltä väsyneinä emme juuri muuta jaksaneet kuin chillaxata. Puhdistautuminen synneistä ulkoammeessa ja tukeva illallinen riittivät mainiosti kyseisen päivän aktiviteeteiksi. Naapurikämpän ranskalaisille veimme suklaakakun illalla pahoitteluna myöhästyneestä auton palautuksesta.

Seuraavana  päivänä olimmekin jälleen tienpäällä. Kohteena Länsivuonojen kylä Isafjördur ja Aldrei Fór Ég Sudur -festivaali. Majoitus löytyi paikallisesta crack-luolaa muistuttavasta kerrostalosta, josta Team Finlandimme väänsi vitsihuumoria vedet silmissä nauraen. Yläkerrassa sijainneen kommuunin olohuoneeseen/keittiöön asettauduimme kuuden hengen voimin.

Hetken hengähdyksen jälkeen oli aika suunnata teollisuusvarastoa muistuttavaan rakennukseen katselemaan festarin perustajan ja Islannin tämän hetken kuumimman artistin Mugisonin keikkaa. Paljoa ei nähty, mutta asia kompensoitui illan muilla bändeillä. Pall Oskarin yhteneväisyys Marc Almondiin hymyilytti, kun taas Vintage Caravan ja Skálmóld tarjoilivat mahdollisuuden moshpittailuun (jonka jatkuvuudesta Team Finland piti hyvin huolta). Illan päätti Sykurin elektropoppi Röyksoppin hengessä. Hurmosmaisesta meiningistä seurueemme osalta piti huolta 2* Jaloviina sekä kuvan ottaminen screenillä näkyneestä kuvasta, joka oli otettu kuvasta, joka oli otettu kuvasta...priceless. Jatkojen hersyvintä huumoria oli kun tajusimme että "Takk fyrir" eli "Kiitos" islanniksi kuulostaa kuin joku kiittelisi führeriä. Kylkiluita koetelleen naurukohtauksen jälkeen allekirjoittanut käpertyi aamuyöllä ruokapöydän viereen lattialle, tyynynä kaulaliina ja huppari, peittona takki ja lämmittäjänä vieressä patteri.

Launtain agenda muiden osalta oli paikallisen uimalan testaaminen. Itse jäin kämpille valmistelemaan haastattelua festarin organisaattorin kera. Alustimme iltaa juomapeleillä ja katselemalla ensimmäisiä bändejä netin livelähetyksenä.

Organisaattorin haastattelun sain suoritettua varsin kunniakkaasta itsestäni lähteneestä pienestä Koskenkorvan katkusta huolimatta. Tämän jälkeen nautin Muckin, HAMin Reykjavík!in, Attavillturin ja ENNEN KAIKKEA Retro Stefsonin keikoista. Viimeisen keikka päätti rennon ilmaisfestarin täydellisesti, sisältäen muun muassa tämän hitin. Ilta päätettiin päräyttävillä jatkoilla suomalaiseen tyyliin eli nukkumalla. Tällä kertaa makuusijaani reunustivat astianpesukone sekä pieni pöytä.

Paluuta Bifröstiin yritimme seuraavana päivänä eri reittiä mitä saavuimme Isafjörduriin. Tien nro 60 alkupuolella hämmennystä herättänyt kyltti "IMPASSABLE" sai selityksen vuoristolle vieneen serpentiinin katketessa helevetin isoon lumiseinämään. Lähettyvillä moottorikelkan päällä istunut (todennäköisesti) tieviranomainen pudisteli päätään kysellessämme pääseekö jostain Reykjavíkiin. Ilmeestä pystyi lukemaan "Nyt on pojjaat todella kaukana kotoa" -ajatuksen hänen kuullessaan että olemme Suomesta. Palasimme nöyrinä takaisin Isafjörduriin n. 2 h lähtömme jälkeen. Aiheesta revittiin huumoria syyttelemällä laiskoja islantilaisia ravauksestamme eestaas. Todellisuudessa olisimme voineet välttää turhan ajelun tekemällä sen mitä itse kehoitin Team Finlandimme muita jäseniä tekemään Islannissa ajellessaan: KATSOKAA NETISTÄ TIEOLOSUHTEET. Vertailun vuoksi, toinen autoseurue, joka lähti samaan aikaan Isafjördurista palasi Bifröstiin 3,5 h ajon jälkeen. Meillä meni ylimääräisen ajelun seurauksena 7,5 h. No, ei se mitään. Hauskaa ainakin oli.

Menneiden viikkojen kohokohdaksi muodostui kuitenkin tiistai 10.4. Kaksikolmasosaa Team Finlandista joutuisi palaamaan Suomeen keskiviikkoaamuna, joten päätimme tarkistaa Islannin korkeimman vesiputouksen matkalla Reykjavíkiin. Glymur osoittautui niin hienoksi kokemukseksi etten sitä tähän edes viitsi kuvailla. Se kiteytti lopulta täydellisesti ajatukseni road tripin alusta. Mikään kuva tai teksti ei pääse lähellekään totuutta tämän saaren ihmeellisyydestä.

Oikeasti. Tulkaa ja kokekaa tämä paikka.

Islanti approved by Totalt Jævla

Kuvia lumesta

Tähän ei varmaan tarvitse kummemmin sanoja. Kuvia torstailta 15.3.2012. Paikkana vuoristo n. 6-7 km asuinpaikastani.

Tuosta mennään

Good to go

Taustalla näkyvälle nyppylälle pitäis päästä

Semisti jyrkkää

Tönö, joka piti outoa ääntä

Sivilisaatiota!

Huipulle ei päästy, mutta melko lähelle. Kuva tienlaidalta.