Yksitoista.
Yksitoista päivää. Hieman pyöristettynä.
Kysymyksiä joita olen pohtinut, joita olen kysynyt muilta. Olenko muuttunut? Olenko kokenut henkistä kasvua? Olenko löytänyt uusia puolia itsestäni? Olenko oppinut hyväksymään joitain asioita? Olenko oppinut kieltämään joitain asioita? Kysynkö asioita "ääneen", jotta joku muu vastaisi minulle puolestani? Muuttaisivatko muiden vastaukset omia mielipiteitäni, käsityksiäni?
Varmasti Islanti on opettanut ja opettaa minulle täältä poistumisen jälkeenkin jotain. Ja nimenomaan jotain mitä en olisi oppinut ehkä Suomessa. Tai ehkä minulla on ja tulee olemaan eri näkökulmia joihinkin asioihin. Näkökulmia, joita ei olisi ilman Islantia.
Ihminen oppii asioita itsestään, muista, konkreettisista asioista, abstrakteista käsitteistä, maailmasta ja elämästä. Ihan koko ajan. Riippumatta siitä missä on, mitä tekee, miten aiheita käsittelee. Ympäristöllä ja muilla ihmisillä on suuri merkitys. Jotkut oppivat vähemmän, jotkut enemmän. Joissain se näkyy selkeästi, joissain ei. Prosessi on kuitenkin jatkuvasti käynnissä. Peilaaminen on hieno ja tärkeä sana tässä yhteydessä.
Suosittelen lämpimästi ihan kaikille matkailua/ulkomailla asumista ja uusiin kansallisuuksiin tutustumista. Uskon sangen vahvasti että toisiin kulttuureihin tutustuminen rikastuttaa ajattelua. Se laajentaa sitä putkea mikä mieleen helposti muodostuu kun päivästä toiseen kuluttaa samaa polkua kodin välittömässä läheisyydessä. Vielä parempi jos uskaltautuu reppumatkailemaan eikä astu turistibussiin. Määränpään löytäminen itse on huomattavasti mielenkiintoisempaa kuin se, että joku vie sinut sinne.
Älä tyydy siihen minkä jo tunnet ja mikä on helpointa.
Mikäli kuitenkin olo tuntuu turvallisemmalta oman postinumeron alueella, niin kaikin mokomin. Saa sohvallekin jäädä makaamaan. Itsekin kovin tykkään mukavuusalueestani ja sen ulkopuolelle poistuminen on aina oma taistelunsa. Olisin varmasti oppinut asioita myös jäämällä kotipaikkakunnalleni. Olisin tuskaillut opintojeni kanssa, kohdannut uusia haasteita, kenties uusia ihmisiäkin. Ei Suomeen jääminen olisi prosessia lopettanut. Se olisi tehnyt siitä erilaisen tai vaihtoehtoisesti siirtänyt tiettyjä ajatuskulkuja vain tuonnemaksi.
Mitä vastaan tekstin alussa esittämiini kysymyksiin? Onko sillä oikeastaan väliä? Missä vaiheessa vastaukset muuttuvat kysymyksiä tärkeämmiksi? Onko tyytyväisyys saavutettu kun lopetetaan kysyminen? Jos kaikki kysymykset on esitetty ja vastaukset niihin annettu, mikä on enää mielenkiintoista?
Minulle tärkeää on se, että olen oppinut edes jotain. Ja olen aika lailla varma että olen. Se ei kuitenkaan tarkoita että lopettaisin kysymisen. En väheksy kokemuksiani Islannissa yhtään, mutta en olettanut missään vaiheessa että aikani täällä antaa vastauksia mihinkään. Jos antoi, se tuskin on paha asia. Jos ei, jatkan kysymistä.
Tämän pseudofilosofisen pohdinnan loppuun muutamia kuvia. Kirjaan ylös myös varmuuden vuoksi asioita kuten laama, tissit, peruna, Jyrki Katainen, kisko, vanupuikko ja ripuli. Ihan vain siksi, ettei kukaan luule että tämä olisi jotenkin vakavamielistä. Innokkaimmat voivat etsiä mainittujen asioiden väleiltä yhdistäviä tekijöitä. Alitajunnasta nekin kuitenkin kumpusivat, joten eiköhän siellä jotain ole.
