Tekstiä sunnuntaiksi, se on kieli.

Tuli ihan pari asiaa mieleen. Noin niinku ihmettelyn merkeissä. Aattelin kirjata ne ylös. Muuten vain, ei mitään isompaa syytä. Pientä tylsistymistä ehkä havaittavissa.

I) Juustohöylä. Keittiön laatikostosta sellainen löytyi, mutta monesti olen ulkomailla pohtinut miten ilman sitä tulee toimeen. Siipaloidaanko juustoa veitsellä tai valosapelilla leivän päälle? Suomen (ja Islannin) kilohinnoilla moinen tulee äärimmäisen kalliiksi kun köntti katoaa olemattomiin parissa päivässä. Tämä itemi olisi hankintalistalla ykkösenä mikäli muuttaisin ulukomaille.

II) Kuivauskaappi useammalla tasolla. Oliko se nyt suomalainen keksintö vai miten se meni? Joka tapauksessa HELEVETIN NEROKAS kapistus. Täällä on joku muovilaari johon taitavimmat voivat asetella haarukan, veitsen ja yhden ruokalautasen, sen jälkeen loppuu tila kesken. No, ehkä kahvikuppi pysyy jotenkin siinä niiden tukemana. Sekin vie keittiötasolta huomattavan paljon tilaa, aivan turhaan. Kaiken lisäksi kuivuneita astioita joutuu vielä nostelemaan kaappiin kun uutta tiskiä jynssäilee puhtaaksi. Kuivauskaapissa ne ois jo valamiiksi. Fuck logic. Ihan yhtä turhaa kuin lakanoiden vetäminen tai sängyn petaaminen.

III) Tiskiharja. Tuntuu olevan yleiseurooppalainen tapa käyttää tuota helevetin sientä. En suostu. Tiskiharjakin löytyi kaapista pölyttymästä ja ilmeisesti ens alkuun saksalaiset tunkivat sen sinne aina takaisin kun olin sitä käyttänyt. Omituisia ihmisiä. Tiskiharja kestää ikuisuuden, pesusieni ehkä kolme pesukertaa. Sen jälkeen se karhea puoli onkin jo repaleinen ja jatkuva maksapasteijan tuoksu nenäluolastossa.

IV) (Pussi)lakanat. En jaksa.

En muista olenko asiasta jo maininnut mutta tästä maasta puuttuu täysin jätteiden lajittelu. Vain alumiinitölkit ja lasi-/muovipullot voi ottaa erikseen. Eikä muoviputeleitakaan aina. Käsittämätöntä porukkaa. Uskomaton luonto ja kaikkee eivätkä yhet ossaa ees paperia kierrättää. Liekö dumppaavat kaiken tulivuoreen? Toivottavasti.

Lisäksi olen kohtuullisen varma että Vatnajökulliin [vatnajökutl] on syväjäädytetty louhikärmes. Postauksen loppuun lisempee kuvia satunnaisessa järjestyksessä, vassokuu.

P.S. Kuvia katsellessa voi kuunnella vaikka biisiä Hjaltalín - Suitcase Man.

Joskus tuulee 

Luolamies ei kerro.

Suomalainen ulukomailla

Roadtrippailua satunnaisina kuvina

Kun nyt kuvien kanssa pääsin viimein vauhtiin niin tässä road tripiltä joitain otoksia.

Hvítserkurin läheisyydestä löytyy hylkeitä

Joku oli kairannut kiveen reiän

Kaverilla lienee ollut kylymä rantakivikossa

Words fail me here

Tuo kivien kuusikulmainen lohkeaminen pitkulaisina johtuu molekyylirakenteesta. Tai jotain.

Joskus itsekin ehtii tulla kuvatuksi

State of the arki

Paluuta ns. arkeen. Roadtripin, festivaalin ja Glymurin jälkeen kävimme vielä viime perjantaina Reykjavíkissa tutustumassa Yhdysvaltojen suurlähetystöön. Sympaattisen oloinen foreign secretary officer (tai jotain) osoittautui loppua kohden ehkä juuri hieman niin sniikiksi amerikkalaiseksi kuin mitä kuvitteli. Sumutusta tapahtui alkuun varsin mainiosti, mutta kun opiskelijaporukka pääsi kyselemään asioista niin kyseinen henkilö selkeästi vaivaantui. Lopulta vierailusta jäi päähän vain kolme lasia viiniä ja pari olutta. Mikä olikin koko reissun pointti.

Tämän jälkeen siirryimme varsin mainioon meksikolaisravintolaan illalliselle ja siitä English Pubiin kokeilemaan onneamme ON-NEN-PYÖ-RÄ...ssä. Ranskalaisedustuksemme yritti kolmeen kertaan (= 3 x 1500 ISK = 4500 ISK ≈ 28€) saada pääpalkintoja, eli joko 8 isoa olutta tai 10 pientä. Tuloksena yksi iso olut. Itse pyöräytin kerran ja sain kaksi ööliä. Säästin sillä 100 ISK ≈ 0,6€. Jee.

Arvuuteltuamme aikamme soittaisiko English Pubissa esiintynyt mies ja kitara Oasiksen Wonderwallia päätimme siirtyä paikkaan nimeltä Bar 11. Siellä esiintyi minulle entuudestaan tuntematon nelikko Singapore Sling, joiden äänekäs ja säröinen shoegazing sattui korviin vielä sunnuntainakin. Hyvää meininkiä, mutta enemmän olisin nauttinut tulpat korvissa. Pienessä tilassa volyymi oli aivan liian kova, vaikka moisten bändien kohdalla kuuluukin asiaan.

Bar 11 vaikutti osittain Reykjavíkin vastineelta omalle kanta- ja työpaikalleni. DJ soitti tämän hetken rokkihittejä (ainakin The Black Keysin Lonely Boy) sekä legendaarisempaa settiä (Pixies). Tiskin takana työskennellyt henkilökunta ei kummallakaan kerralla vastannut myöntävästi kysymykseeni onko tänä iltana alennuksia suomalaisille. Kummaa porukkaa.

Lauantai meni aika lailla täydellisesti ohi johtuen edellisillan nesteytyksestä, vaikka aamun reissu paikalliseen outlet-keskittymään olikin suht hauska. Lähinnä tietenkin siksi, että piruilu ranskalaisedustajallemme olia parasta mahdollista krapulahuumoria. Tätä seurasi pitkä ja sangen epämukava laskeutuminen normaaliin olotilaan paluumatkan aikana.

Kuluva viikko on alkanut melko tehokkaasti. Festivaalihaastattelu on nyt litteroitu, projektiraportti saatu hiljalleen aluilleen ja muita käytännönasioitu hoidettu. Lisäksi futiskausi avautui osaltani eilen kun kävin tsekkaamassa paikallisten kyvyt läheisellä kentällä. Päteviä höntsääjiä.

Loppuun kuvia (Isafjörðurin majapaikka, Grábrokk x 2 sekä Glymuria) sekä linkki reissun ensimmäiseen cd-ostokseen olkaat hyvät: Guðrið Hansdóttir

Sympaattinen crack-luola

Kampus: Bifröst. Sijainti: keskellä ei mittään.

Kraaterien välissä

Tästä yli?

Muistakaa mihin pysäköitiin

Safety first, kids! (oltiin kaikki kolme tuolla kielekkeellä, eikä tiedetty että se olikin noin ohut...)

Glymurin yläosa + da rainbow

Parin viikon tarina

Nyt tiedän mistä tässä saaressa on kysymys.

Kaikkea on nähty. Kaikkialla ollaan oltu. Käsittämättömiä maisemia. Käsittämättömiä ihmisiä. No ei ehkä ihan kaikkea, kaikkialla ja asiat ovat kyllä käsityskyvyn rajoissa. Mutta silti niin hienoa, ettei välillä voi kuin tapittaa typeränä ja monttu auki.

Koetan kertoa lyhyesti. Bifröstissä ei kummempia ole tapahtunut. Järjestimme toisen vaihtari-illallisen ja tällä kertaa siihen saivat osallistua kaikki Kaffihúsiin eksyneet. Lisäksi muutamille valituille tarjoilimme pizzaa torstaina 29.3. Tämä siksi, että saksalaiset vaihtarimme palasivat kotimaahansa. Ja tästä syystä lähdimme myös road tripille saaren ympäri perjantaina 30.3.

Jo lähtiessämme aamulla totesin etten ole nähnyt vielä mitään. Ajoreittimme kohti pohjoista paljasti uudenlaisia maisemia ja ensimmäinen ajatus oli "Tätä maata voi yrittää kuvailla ja tallentaa kameralla, mutta siten ei päästä lähellekään sitä mitä se on." Tämäkin blogi kirjaa vain jonkinlaisen häivähdyksen totuudesta.

Ensimmäinen kylmiä väreitä aiheuttanut tapahtuma koettiin Hvítserkurin monoliittimäisesti merestä nousevan kiven lähettyvillä. Luodolla loikoilleet hylkeet tulivat ihmettelemään joukolla rannalle töllistelemään tullutta suomalaista. Valehtelematta noin 15-20 merinisäkästä pulahti veteen ja saapui lähemmäksi. Oli spesiaali fiilis. "Ne tykkää musta!" Yhyy, ja silleen. Nuijalla henki pois, pannulle ja mausteita päälle!

(Joo joo. Sympaattisia otuksia kaikin puolin. Ja olen enenevissä määrin kasvissyöjä.)

Ajelu jatkui kohti Myvatnia, suht isoa järveä, joka sijaitsee saaren pohjoisosassa Reykjahliðin kylän seurana. Matkalla pysähdyimme muun muassa Jumalten vesiputouksilla Godafossissa, näimme ruohokattoisen kirkon ja pari kylää sekä Islannin toiseksi suurimman kaupungin Akureyrin. Wowzers? Wowzers.

Myvatn ei vaikuttanut vielä saapumisen aikoihin kummoiselta. Totuus oli toisenlainen kun parin seuraavan päivän aikana yritimme nähdä kaiken mitä siellä on. Tuliperäinen maasto on pukannut niin paljon ihmeellisyyksiä että kolme päivää oli juuri ja juuri tarpeeksi. Ainut takapakki oli vierailu Húsavíkin kaupunkiin. Tarkoitus oli päästä whale watchingia harrastamaan, mutta sää oli esteenä. Ja ensimmäisen maailman ihmisille törkeän hidas netti / ajoittainen netittömyys oli suuri ongelma. Hankala ja vaikea elämä.

Mutta suhnureiät (jep), sammuneet tulivuoret, pseudokraaterit, luolat kuumine virtoineen, luonnonuimalat...ei voi valittaa.

Myvatnista köröttelimme maanantaina 2.4. Dettifossin (vesiputous josta kulkee eniten vettä tällä saarella) kautta kaakkoisosan kyläseen nimeltä Höfn. Ajelu läpi vuorien oli sanalla sanoen jännittävää, sillä vuokra-automme renkaat keräsivät mukavan määrän lunta, jäätä ja mitä lie. Kakka ei tullut housuun, mutta täytyy myöntää että olin äärimmäisen tyytyväinen siitä että olin kuskina. Ihan vain siksi että keskieurooppalaisten vaihtareiden kokemus lumessa ajamisesta on huomattavasti vähäisempi.

Tykkäsin kaakkoisosasta jostain syystä älyttömän paljon. Ehkä auringonpaiste, vuonot ja komeat vuoret vaikuttivat asiaan. Lisäksi seuraava siirtymämme Víkiin sisälsi Atlantin aaltoja, yhden hylkeen, jäälohkareita meressä ja rannalla sekä jääpaloina drinkissä tietenkin Vatnajökull [vatnajö:kutl]. See what I did there?

Víkissä etsimme väsyneinä hostellia joten päätimme pysäyttää ensimmäisen vastaantulijan. Ei-niin-ennalta-arvattavasti kyseinen henkilö oli hostellin ainut työntekijä ja antoi meille ajo-ohjeet. Lisäksi hän sanoi käyvänsä itse illallisella ja saapuvansa rahastamaan meitä hieman myöhemmin. Emme olleet kuitenkaan kovin hyviä kuuntelijoita, joten jouduimme koputtamaan erään talon ovelle pienen kiertelyn jälkeen. Jälleen ei-niin-ennalta-arvattavasti oven avasi samainen henkilö. Sangen hupaisaa. Annoimme vielä itsestämme hyvän kuvan lukitsemalla huoneemme oven avainten jäädessä sisäpuolelle. Onneksi paikalliset ovat porukkaa joka ei paljoa stressaile pienistä. Kiitokseksi kirjoitin hostellin aulaan vieraspuhelimen käyttöohjeet suomeksi. Lappunen päätyi jonnekin saksan ja italian väliin muistaakseni.

Tyrmistyttävän kova tuuli saatteli meidät road trippimme viimeisenä päivänä 4.4. uskomattomien rantakallioiden, vesiputousten ja niissä kastumisen ohessa Reykjavíkiin. Tapasimme suomalaiset ystäväni, söimme hätäiset pizzat sangen idyllisessä italialaisravintolassa ja riensimme hostelliin juomaan Jal...viemään tavarat. Viimeinen ilta saksalaisten kanssa vietettiin downtown Reykjavíkissä parissa eri menomestassa. Halausten, muutamien kyynelten ja (itsellä ainakin) hämärien muistikuvien täyteiset hyväiset vietettiin parkkipaikalla. Islantilaiset ovat kummaa porukkaa, totesin itselleni ennen kuin revin sormin juustoa kimpaleesta leivän päälle hostellihuoneessa ennen sammumista.

(Capital Inn on muuten törkeän halpa ja hyvätasoinen guesthouse/hostelli. Maksoimme kolmen hengen siististä huoneesta 47€ eli reilu 15€/hlö. Tähän hintaan sisältyivät muuten varsin monipuolinen aamiainen sekä vuodevaatteet. Kellarikerroksesta löytyi keittiö, ruokailutila ja iso kylmähuone. Meidän vastuullemme jäi avaimen palautus aamulla maksun lisäksi, EI MUUTA. Ainut miinus on sijainti keskustan ulkopuolella. Kävellen sieltä vierähtänee n. 45 minuuttia käsittääkseni)

Torstaina 5.4. tapahtui paluu Bifröstiin, mutta edellisillan jäljiltä väsyneinä emme juuri muuta jaksaneet kuin chillaxata. Puhdistautuminen synneistä ulkoammeessa ja tukeva illallinen riittivät mainiosti kyseisen päivän aktiviteeteiksi. Naapurikämpän ranskalaisille veimme suklaakakun illalla pahoitteluna myöhästyneestä auton palautuksesta.

Seuraavana  päivänä olimmekin jälleen tienpäällä. Kohteena Länsivuonojen kylä Isafjördur ja Aldrei Fór Ég Sudur -festivaali. Majoitus löytyi paikallisesta crack-luolaa muistuttavasta kerrostalosta, josta Team Finlandimme väänsi vitsihuumoria vedet silmissä nauraen. Yläkerrassa sijainneen kommuunin olohuoneeseen/keittiöön asettauduimme kuuden hengen voimin.

Hetken hengähdyksen jälkeen oli aika suunnata teollisuusvarastoa muistuttavaan rakennukseen katselemaan festarin perustajan ja Islannin tämän hetken kuumimman artistin Mugisonin keikkaa. Paljoa ei nähty, mutta asia kompensoitui illan muilla bändeillä. Pall Oskarin yhteneväisyys Marc Almondiin hymyilytti, kun taas Vintage Caravan ja Skálmóld tarjoilivat mahdollisuuden moshpittailuun (jonka jatkuvuudesta Team Finland piti hyvin huolta). Illan päätti Sykurin elektropoppi Röyksoppin hengessä. Hurmosmaisesta meiningistä seurueemme osalta piti huolta 2* Jaloviina sekä kuvan ottaminen screenillä näkyneestä kuvasta, joka oli otettu kuvasta, joka oli otettu kuvasta...priceless. Jatkojen hersyvintä huumoria oli kun tajusimme että "Takk fyrir" eli "Kiitos" islanniksi kuulostaa kuin joku kiittelisi führeriä. Kylkiluita koetelleen naurukohtauksen jälkeen allekirjoittanut käpertyi aamuyöllä ruokapöydän viereen lattialle, tyynynä kaulaliina ja huppari, peittona takki ja lämmittäjänä vieressä patteri.

Launtain agenda muiden osalta oli paikallisen uimalan testaaminen. Itse jäin kämpille valmistelemaan haastattelua festarin organisaattorin kera. Alustimme iltaa juomapeleillä ja katselemalla ensimmäisiä bändejä netin livelähetyksenä.

Organisaattorin haastattelun sain suoritettua varsin kunniakkaasta itsestäni lähteneestä pienestä Koskenkorvan katkusta huolimatta. Tämän jälkeen nautin Muckin, HAMin Reykjavík!in, Attavillturin ja ENNEN KAIKKEA Retro Stefsonin keikoista. Viimeisen keikka päätti rennon ilmaisfestarin täydellisesti, sisältäen muun muassa tämän hitin. Ilta päätettiin päräyttävillä jatkoilla suomalaiseen tyyliin eli nukkumalla. Tällä kertaa makuusijaani reunustivat astianpesukone sekä pieni pöytä.

Paluuta Bifröstiin yritimme seuraavana päivänä eri reittiä mitä saavuimme Isafjörduriin. Tien nro 60 alkupuolella hämmennystä herättänyt kyltti "IMPASSABLE" sai selityksen vuoristolle vieneen serpentiinin katketessa helevetin isoon lumiseinämään. Lähettyvillä moottorikelkan päällä istunut (todennäköisesti) tieviranomainen pudisteli päätään kysellessämme pääseekö jostain Reykjavíkiin. Ilmeestä pystyi lukemaan "Nyt on pojjaat todella kaukana kotoa" -ajatuksen hänen kuullessaan että olemme Suomesta. Palasimme nöyrinä takaisin Isafjörduriin n. 2 h lähtömme jälkeen. Aiheesta revittiin huumoria syyttelemällä laiskoja islantilaisia ravauksestamme eestaas. Todellisuudessa olisimme voineet välttää turhan ajelun tekemällä sen mitä itse kehoitin Team Finlandimme muita jäseniä tekemään Islannissa ajellessaan: KATSOKAA NETISTÄ TIEOLOSUHTEET. Vertailun vuoksi, toinen autoseurue, joka lähti samaan aikaan Isafjördurista palasi Bifröstiin 3,5 h ajon jälkeen. Meillä meni ylimääräisen ajelun seurauksena 7,5 h. No, ei se mitään. Hauskaa ainakin oli.

Menneiden viikkojen kohokohdaksi muodostui kuitenkin tiistai 10.4. Kaksikolmasosaa Team Finlandista joutuisi palaamaan Suomeen keskiviikkoaamuna, joten päätimme tarkistaa Islannin korkeimman vesiputouksen matkalla Reykjavíkiin. Glymur osoittautui niin hienoksi kokemukseksi etten sitä tähän edes viitsi kuvailla. Se kiteytti lopulta täydellisesti ajatukseni road tripin alusta. Mikään kuva tai teksti ei pääse lähellekään totuutta tämän saaren ihmeellisyydestä.

Oikeasti. Tulkaa ja kokekaa tämä paikka.

Islanti approved by Totalt Jævla